KNATTE, FNATTE JA TJATTE GOES GRAND CANYON

Perjantai iltana hra. Kulonen sai vastuullisen tehtävän muulta ryhmältä. Hänen oli tulkittava jääkaapin ovessa komeilevaa Kobra Kai harjoitusaikataulua ja selvittää moneltako seuraavan aamun harjoitukset alkaisivat. Loppureissun ajan vastuulliset tehtävät tullaan jakamaan Sunen ja Vainikaisen kesken, sillä Suomen joukkue saapui harjoitussalille tunnin myöhässä. Härmäläiset päättivät yhteistuumin hioa aiemmin opittuja tekniikoita entistäkin parempaan kuntoon.

Omatoimisten tekniikkaharjoitusten jälkeen oli aika suunnata kohti Grand Canyonin kuuluisia nähtävyyksiä. Lauantaisin ryhmällä on kuitenkin ollut tapana tutustua Amerikkalaisen ruokakulttuurin ihmeisiin. Niinpä joukkomme ensinmäinen levähdyspaikka oli jack in the box -hampurilaisravintola, joka sijaitsi noin 1/2 mailin päässä kotitalosta. Tiukan majoneesi tankkauksen jälkeen päätettin jatkaa matkaa kohti nähtävyyksiä. Juha-Pekka "PowerBelly" Vainikaisen toimittaessa kuljettajan virkaa kommodori ja Kulonen saivat oikeuden vierailla höyhen saarilla. Muun ryhmän nukkuessa Juha-Pekka oli sanojensa mukaan nähnyt sadoittain yläosattomia college opiskelijoita vilkuttelemassa tievarrella, tämän seurausena seuraava pysähdyspaikkana toimi apteekki, josta haettiin silmätippoja kommodorille, jonka silmät olivat päässt pahemman kerran kuivahtamaan hänen tuijottaessa tienvartta odottaen malttamattomana Juha-Pekan lupaamia ryntäitä. Vainikainen on kuitenkin suomalaisjoukon ainoa, joka noita ryntäitä pääsi ihailemaan?

Saapuessamme Grand Canyonille päivä oli vaihtunut iltaan ja aurinko sadepilviin. Sade loppui kuitenkin nopeasti ja pääsimme tutustumaan maan kuuihin rotkoihin. Vainikainessen kuvatessa ja Jamban uhmatessa kuolemaa hyppien vuoristokauriin lailla kielekkeeltä toiselle,sekä roikkuen kallion kielekkeeltä tuhansien ja taas tuhansien kilometrien korkeudessa Sune keskittyi kuivuneiden silmiensä hoitamiseen pelastusliiveihin ja vuorikiipeily kypärään sonnustautuneena pitäen lujasti kiinni laskuvarjureppunsa olkaimista, sillä "koskaan ei tiedä milloin ihminen kompastuu".

Pävä vuorilla osoittautui yllättävän raskaaksi ruotsalaissukuiselle matkaajallemme, ja niinpä hän päätti majoittaa koko ryhmän Grand Canyon in nimiseen hotelliin joka sisälsi kaikki hienoudet satelliittitelevisiosta uima-alteeseen, mutta ilmastointi ei huoneessamme kuitenkaan toiminut, niinpä amerikkalaiset vieraat saivat ihastella suomalaisia miesvartaloita, ryhmän jäsenten maatessa miltein ilkosillaan vuoteissaan huoneen ovi sekä ikkunat sepposen selelällään.


Kotimatka päätettiin tehdä kiertotietä pitkin, Utahin osavaltiossa vieraillen sekä kuunnellen seuruemme teinin uskomattomia mutta oikeita naisten kaato tarinoita takapenkiltä. Tankilla käytäessä kommodori huomasi huoltoasemalla myytäviä tuliaseita. Tarjolla oli pikkumutkista rynnäkkökiiväreihin niinpä tämä laukaisi myös ansioituneena erämiehenä tunnetun suomenruotsalaisen kiinnostuksen, Sune tunnetusti luottaa kysymyksien märään eikä laatuun. Nän ollen seurueelle selvisi mm. että 9mm puoliautomaatin saisi matkaan vaivaisella 200 taalan maksulla. Vaikkakin liipasinsormi oli herkillä päätimme jättää sotaleikit amerikkalaisille.
Matkan jatkuessa maisemia ihaillessa päätimme vielä pysähtyä kastautumaan hyiseen Colorado-riveriin, jonka lämpötilä oli noin 4 celsius astetta.
Vaikkakin matkaamme ei sisältänyt Road trip-maisia yllätyksiä oli koettelemus kärsimyksen arvoinen. Viimeisin huoltopysähdyksemme oli J-P:n pohjattoman vatsan ansiota joka suorastaan huusi tarvitsevansa Papa Joen kuuluisia Pizzoja, niinpä illan päätteeksi olimme taas 1500 kilokaloria rikkaampia.

P.S Lämpimät onnittelut tuoreelle Lumilammen avioparille helsingin hyiseen myllypuroon.