Unohdetut

Maanantaina ennen iltaharjoitusten alkua päätimme vierailla Pappa Couturen salilla tai paremminkin hänen t-paita puodissaan. Couture ja hänen suojattinsa olivat ilmeisesti saaneet vihiä suomalaiskaksikon saapumisesta salille, sillä paikalla ei näkynyt ketään. Pettyneinä suuntasimme tähtikahvilaan viettämään laatuaikaa katsomalla 20minuutin hurjaakin hurjemman katkelman pihlajakadun tapahtumista.

Keskiviikon aamuharjoituitukset menivät aivan niinkuin aina ennen. Harjoitusista poistuessamme kohti päämajaamme koimme melkoisen yllätyksen. Pysähtyessämme lain määräämällä tavalla punaisiin valoihin Janne Firechest sukelsi kilpuriimme morjenstamaan ikävöimäänsä kaksikkoa, olemmehan olleet reissussa jo lähes 9 viikkoa. Ihmettelimme kuinka tämä Supon agentti oli onnistunut paikallistamaan väriä vaihtaneen kaksikon suuresta maasta. Päätimme siirtyä risteyksen keskeltä läheiselle parkkipaikalle vaihtamaan kuulumiset. Kommunikoinnin alkaessa kenttäsika laski ylisuuret kultasangoin varustetut Raybanin pilottilasit silmiltään jolloin havahduimme totuuteen. Edessämme ei seisokkaan Firechest, vaan hänen amerikkalainen virkaveljensä, Ruumiinrakenteeltaan nämä kollagat ovat kuitenkin samankaltaisia ylipainoisia viljaporsaita. Onneksemme Sheriffi otti kolarin kontolleen, joten Suomalaiskaksikon tarina ei loppunut sähkötuoliin tai Guantanamoon virkamiehen murhan yrityksestä.

Iltaharjoituksissa oli aika piristää tunnelmaa ja soittaa suomalaista musiikkia harjoitusten ajan. Keskiviikon iltaharjoitukset suoritetaan eri positioista lähtien, ilman tekniikka harjoitteita, joten musiikki pauhaa taukoamatta koko tunnin ajan. Ilmeisesti amerikkalaiset ystävämme olivat niin haltioissaan musiikista että taputtivat useasti käsillään suomalaisten retuuttaessa heitä ympäri salin lattiaa.

Torstaina pääsimme ristikuulustelemaan suomalaista tuttavaamme Krideä paikallisista tavoista, jotka ovat aiheuttaneet kaksikossamme ihmetystä. 8 vuoden kokemuksella paikallisten eriskummallisista tavoista Kride vastaili tyynenrauhallisena mitä eriskummallisimpiin kyselyihin. Saimme varmistuksen epäilyihimme että paikalliset nuoret uroot eivät osaa siivota jälkiään tai tiedä kodinhoidosta ylipäätään mitään. Korviimme kantautui myös mitä uskomattomampia tarinoita kaupungissa majailevien ja vierailevien ihmisten seksuaalisesta käyttäytymisestä, valitettavasti tätä tietoa emme voi kaupungin ulkopuolelle jakaa. Asia joka Vegasiin matkaavan on syytä tietää, menee kuuleman mukaan Lontoon murteella jotakuinkin näin "vot häpens in vekas steis in vekas"

Perjantaina oli aika yrittää haalia viimeiset matkamuistot eli varmistella ihosyövän tarttuminen, koska sikainfluennsasta ei ole ollut tietoakaan. Niinpä vietimme aikaa aamupäivästä pitkälle iltaan auringonsäteistä nauttien paikallisen uimahallin pihalla. Tässä osassa maapalloa auringon säteet tuottaavat valon lisäksi myös lämöä, Nevadassa lämpö kohoaa juurikin noiden säteiden johdista jopa 45 celsius asteeseen, mikä on noi 40 astetta enenmmän kuin Suomen tämänhetkinen lämpötila. Jo tutuksi tulleet suomalaiset iskelmä ja pop kappaleet pauhasivat Ipodista kuten aina aurinkoa palvoessamme. Tarkastellessamme ihoamme huomasimme auringon tehneen tehtävänsä ja niinpä päätimme hyvästellä valovoimaisen ystävämme sekä suorittaa jäähyväis ajelut tässä pikkukaupungissa. Naurettavan tästä paikasta tekee se, että emme löytäneet ainuttakaan paikkaa missä olisimme voineet katsoa HDNetin lähetyksen M-1 tapahtumasta. Jouduimme tyytymään internettiin ja hitaista yhteyksistä johtuen tekstimuotoiseen seurantaan.

Koko reissumme oli loppuhuipennusta vaille valmis ja olimme lähdössä kotiin positiivisin mielin, takataskussa tukku uusia tekniikoita sekä huisisti kokemuksia. Reissumme päättyi kuin päättyikin pettymykseen, mikä pilasi fiiliksen koko mennestä ajasta. Meidät oli petetty! Ei ole ensimmäinen kerta, kun parivaljakko unohdetaan suureen maahan aivan kahdestaan, mutta tämä kerta kirpaisi kovempaa kuin yksikään aiemmin kokemistamme asioista. Lupauksista huolimatta emme saaneet Salattujen elämien uusinta jaksoa katsottavaksemme ja joudumme matkaamaan useita päiviä syvästi epätietoisina päivän polttavista puheenaiheista kotimaassa. Tuntuu kuin kotimatkamme määränpää olisi täysin vieraassa maassa, jonka kieltä emme osaa puhua. Syyllisiä tähän rikokseen on kaksi. Heidän nimet paljastamalla saisimme koko Suomen valtakunnan kääntymään heitä vastaan, mutta tämän kerran päästämme rikolliset kuin koirat veräjästä, mutta tuntekoot he suuren piston ja syyllisyyden tunteen sydämissään.

Lopuksi tiedote faneille: Voitte vaihtaa ne pehmolelut ja kukkapuskat lämpöhuopiin ja pilkkihaareihin, ettei meidän kovakuntoset ihmisvartalot vaivu shokin kaltaiseen tilaan läpötilan muutoksen seurauksena! Ja, jos Antti_lk kauniisti pyytää niin voidaan paljastaa muitakin juttuja joista kaivaa vidomateriaalia viestiketjujen jatkeeksi.

Viimeinen viikonloppu

Lähes koko reissumme ajan olimme valmistautuneet lauantain koitosta varten. Olihan edessä tältä erää viimeinen viikonloppu Vegasissa ja paljon puhuttu tuff´n´uff amatöörivapaaotteluilta. Yhdessä pääotteluista asuinkumppanimme Christopher pääsisi mittelemään 145-paunaisten tittelistä, tulessa olisi myös kolme muuta käärmeluolan kuristajaa. Heti herättyämme aloimme suunnitella viikonlopun kulkua, päätimme aterioida McDonalndsissa kuuluuhan se peri amerikkalaiseen ruokakulttuuriin. Parkkeerasimme tumman harmaan pontiacin kultaakin keltaisempien ja houkuttelevana välkkyvien rasvakaarten alle. Suoritimme tilauksemme viikonloppujen tuomalla rutiinilla ja kannoimme tilauksemme pöytään. Asettelimme servetit tyylikkäästi rintapieleen ja aloitimme ruokailun odotukset korkealla. Pettymys oli valtava kun maistoimme paikan ranskalaisia. Normaalisti niin rapeat ja rasvantuoksuiset kultatikut olivat löysiä, harmaita ja mauttomia. Ensimmäinen mielikuva mikä ranskalaisista jäi, oli yöksi pöydälle jääneet pakasteet jotka lämmitettiin mikrossa tilausten saapumisen mukaan. Itku kurkussa poistuimme pikaruokalasta etsien kamppanjakylttejä jotka kertoisivat mäkisen siirtyneen terveellisen elämän kannattajaksi taikka valitsemamme paikan olevan jonkinlainen koelaitos rasvattomasta McDonalndsista. Mitään tähän viittaavaa emme kuitenkaan pystyneet havaitsemaan veden kostuttamien silmiemme takaa.


Kulutimme lähes koko päivän starbucksissa pettymystä purkaen ja internettiä selaten. Saimme odottamamme puhelun Robilta, joka oli saapunut viikonlopuksi Vegasiin katsomaan thainyrkkeilyä ja vapaaottelua, joten oli aika siirtyä eteenpäin. Otteluiltaan valmistautumisen aloitimme Orleansin, järjestävän kasinon, buffetista. Jossa Juhlistimme Kulosen 20-vuotissyntymäpäiviä Robin sekä hänen tyttöystävänsä seurassa. Syntymäpäiväsankari ahtoi mahansa täyteen pääosin erilaisilla jälkiruoka-annoksilla, kuten juustovadelmasuklaakakulla, suklaavadlmarinkeleillä, karamellivanukkaalla, new york juustokakulla, vadelmatortulla ja maapahkinäbanaani jäätelöllä, Vainikainen taas täytti vatsansa noin neljän paunan annoksella erimerkkisten naulapyssyin teloitettujen nisäkkäiden ruumiinosia. Tarjolla oli muutenkin oikeen näyttävä kattaus evästä, muutama ruokalaji KGK:n ruokalistaa enemmän. Buffetista siirryimme areenan takariviin seuraamaan otteluiden kulkua. Otteluilta oli kerännyt paikalle noin 1000 innokasta katsojaa, mikä tuntui paljolta kuukausittaiselle iltamalle. Ottelutarjontaan oli ilmeisesti yritetty saada kaikille jotain, sillä otteluiden taso vaihteli luokattomasta hyvään. Illassa oli 14 ottelua, joista ainakin puolet olisi voinut järjestää kasinon parkkipaikalla. Ilmeisesti osa ottelijoista oli paikanpäällä harjoittelemassa sisääntuloja, niitä suuria iltoja varten sitten tulevaisuudessa. Kokonaisuudessaan ilta oli kova pettymys ja tuntui rahan haaskaukselta, vaikka ostimme halvimmat 25d liput aivan takariviin. Emme odottaneet joutuvamme kuuntelemaan mainoksia ottuluiden välillä kehäkuuluttajan toimesta. Cobra Kain ottelijat napsivat kaksi voittoa, tilille tuli siis myös kaksi tappiota. Tappioista toinen tuli tuomaripäätöksellä jota paikanpäällä varmasti kaikki paitsi pistetuomarit ihmettelivät. Jiujitsu Rebel otti kaivatun mestaruusvyön haltuunsa alle kahdessa minuutissa, kuristamalla vastustajansa tajuttomaksi. Illan pääoteelussa itse pappa Couturen poika Ryan lukotti vastustajansa näyttävästi suoralla käsilukolla. Papan lisäksi paikalla oli muita vapaaottelusuuruuksia kuten Vitor Belfort ja Gray Maynard.


Lauantai siis oli kokonaisuudessaan ollut pettymys toisensa perään, päätimme hakea hyvitystä sunnuntaina Bellagion buffetista. Aloitimme ruokailun pitämällä hiljaisen hetken jo Suomeen purjehtineen kommodorin muistoksi, jonka jälkeen muistelimme hänen kertomiaan tarinoita rapujuhlista alaskan pitkäkoipirapujen ja lumihummereiden parissa. Kun tästä koettelemuksesta päästiin oli aika siirtyä oikeiden ruokalajien pariin. Tarjontaa silmäillessämme huomasimme, että afrikan lapset saattavat jäädä tänä jouluna ilman lahjoja. Emme ota vastuuta siitä vaikka söimmekin Petteri Punakuonon kaukaista sukulaista Afrikan Sininenää, sillä hänet oli jo tarjolle laitettu. Linjastolla eteenpäin siirtyminen toi lautasillemme Koben härkää sekä runsaasti muita lihalajeja. Kun eri lihalajit oli testattu siirryimme Kulosen suosikkeihin, jälkiruokiin. Lihat taisivat olla täyttäneet Jannenkin mahan sillä kovasta yrityksestä huolimatta muutama jälkiruoka jäi maistamatta. Sunnuntaita oli vielä reilusti jäljellä vaikka vietimmekin tunteja ruokaillessa, päätimme kuluttaa viimeiset tunnit ennen nukkumaan menoa elokuvan parissa. Uusin Tarantino alkoi juuri sopivasti 20 minuuttia kinoon saapumisemme jälkeen joten päätimme ostaa liput näytökseen. Inglourious basterds oli taattua toimintaa, eikä tuottanut lauantain kaltaista pettymystä. Suosittelemme elokuvaa kaikille, jotka sensuuriosaston ikärajavaatimukset täyttävät.

Elokuvan jälkeen siirryimme niin homoseksuaaliselta kuin se kuulostaakin viereiseen jugurttibaariin nauttimaan iltapalaa, hetoromaista tästä toiminanstaa kuitenkin teki se, että Vainikainen sai aterioidessamme jo neljännen illalliskutsun vastakkaista sukupuolta edustavalta henkilöltä. Hän kuitenkin kieltäytyi jälleen kutsusta silkasta solidaarisuudesta Kulosta kohtaan joka taas kerran suoristeli kiharoitaan ja päivitelleli pakallisten paskaa miesmakua J-P:n naurattaessa naisia Kuloselta kuulemillaan huumoripläjäyksillä.

SALKKARIT!

Olemme saaneet paljon kommentteja viikonloppujen ruokavaliosta ja muusta tekemisestä, blogin keskittyessä pääasiassa muuhun kuin treenaamiseen. Ilmeisesti monet teistä, rakkaat lukijamme, ovat tyystin unohtaneet miksi olemme täällä. Muistin virkistämiseksi kertaamme nyt hieman normaalia viikko-ohjelmaa. Arkipäivinä heräämme 9 ja 10 välillä, syömme aamupalan ja suuntaamme tunnin mittaisiin aamuharjoituksiin. Odottelemme salilla harjoitusten jälkeen yleensä noin puoli tuntia suihkuun pääsyä, koska paikassa on vain yksi suihkukoppi. Suihkunraikkaana suuntaamme kohti rakasta ruokalaamme, KGK:ta (Kulosen Gourmet Keittiö) jossa tarjoillaan jauhelihaa sipulilla ja tomaatilla höystettynä tai uusinta suosikkiamme kanaa, papuja ja ituja. Usein lounaan jälkeen raahaamme lepoa kaipaavat ruhomme poolille ja kieriskelemme auringossa, koska edellämainittu toiminta on täällä mahdollista toisin kuin suomessa. Iltatreeneihin valmistautuminen aloitetaan syömällä pieni välipala noin neljän aikoihin, välipalana olemme tottuneet syömään parsakaalia sekä pähkinöitä. Iltaharjoitukset alkavat 6 tai 7 illalla ja kestävät tunnin. Harjoituksen jälkeen suoritetaan aamuiset rituaalit suihkun suhteen, jonot tosin ovat illalla hieman pidemmät. Jälleen on aika suunnata ruokailemaan jauhelihaa tai kanaa, erilaisin kasvishöystöin. Ruokaillessa pesukone myllyttää päivän treeneissä käytetyt varusteet, syömisen ja pyykkien kuivumaan ripustamisen jälkeen on aika suunnata Starbucksiin katsomaan muistetaanko meidät vielä kotosuomessa ja olemmeko mahdollisesti saaneet sähköistä postia. Nyt tosin näyttää siltä, että ainakin hyvä "ystävämme" Shukokai on unohtanut meidät. Iltapalaksi syömme kinkkumunakkaan juustolla ja painumme nukkumaan kahdentoista aikoihin. Viikonlopun rytmi eroaa täysin arkipäivän puurtamisesta, ainoastaan lauantai aamuna on harjoitukset, ruokapaikat valitaan huutoäänestyksellä ja hajuaistin perusteella.


Viikot eivät kuitenkaan aina mene täysin edellä mainitulla kaavalla. Tiistaiset iltaharjoitukset kutsuivat ja hyppäsimme kärryymme. Yllättäen matkamme katkesi kuitenkin puoleen väliin mekaanisen vian vuoksi. Yllätys oli suuri, sillä vaikka olimme tottuneet vaihtamaan autoamme viikon välein, ei mittaritaulussa ollut vielä vilkkunut yksikään varoitusvalo. Auto kuitenkin sammui keskelle risteystä ja jouduimme korvaamaan illan jiujutsu harjoitukset voimaharjoituksella, auto oli työnnettävä huoltoaseman pihaan. Näppäilimme langattoman matkaviestimen yhdistämään meidät Alamon palvelupisteeseen ja tilasimme uuden kulkuneuvon samoihin koordinaatteihin missä itse ihmettelimme automme ympärillä pyöriviä jenginuoria. Odoteltuamme noin puolitoista tuntia luotto mekaanikkomme kurvasi pihaan lava-autolla jonka kyydissä komeili harmaa Pontiac. Arvelimme sulkeutuisikö ympyrä tähän autoon ja jäämmekö ilman avo mustangia. Aloitimmehan reissun täysin samanlaisella harmaalla pontiacilla kuin joka meille nyt tuotiin.


Keskiviikko iltana kävimme tutstumassa planet hollywoodin ostosparatiisiin, aikeisamme oli poistua markkinapaikalta tyhjin käsin, olihan matkapudjetti ylitetty jo molemman herrasmiehen kohdalla. Toisin kuitenkin kävi. Kaikki alkoi Kulosen viattomasti lausahduksesta: "kato, pena hermanni kauppa, tosta joku halvin tuliainen" pahaa aavistamatta suomalaiskaksiikko asteli liikkeen porttien sisäpuolelle, halpaa liikkeessä tosiaan oli, oli nimittäin poistomyyntien aika. Mikä tarkoitti matkapudjetin suuntaamista entistä enemmän kohti kotimaisia pakkaslukemia. Kulosen poistuessa 450dollarin kuitti taskun pohjalla, sekä kaksi säkillistä vaateita hivenen päivittyneissä käsissään ja vielä toiset kaksi vainikaisen puutarhaletkuihin kiedottuna. Kaikkia näitä vaatekappeleita ei kuitenkaan hankittu Kulosen atleettista miesvartaloa komistamaan, jaloina ihmisolentoina Kulonen hankki osan vaatteista ystävilleen, tosin pientä korvaista vastaan, näin ollen matkapudjettikin saatiin kapuamaan muutaman askeleen lähemmäs nollaa.


Torstai illan ohjelmaan kuului ilmainen ja viihdyttävä seireenishow eturivistä katsottuna. Jouduimme jonottamaan tähän Treasure Islandin päivittäin järjestämään esitykseen noin 40 minuuttia jotta saimme hyvät paikat katsomossa. Olimme jo kerran nähneet esityksen lähes kokonaan, tosin huonoilta paikoilta, näytös oli niin tyylikkään oloinen että jo silloin päätimme tulla katsomaan sen kokonaan, eturivistä. Nyt lunastimme itsellemme tekemiä lupauksia, emmekä todellakaan pettyneet. Näytelmä oli kerrassaan mahtava ja sai kaksikon hetkeksi harkitsemaan myös kaksi tuntia myöhemmin alkavaan näytökseen jäämistä.


Perjantaina postilaatikossa oli viesti joka johdatteli kaksikon avaamaan pandoran lippaan. Ystävämme suomesta muistivat kaksikkoa ja halusivat joko lievittää tai lisätä koti-ikävää lähettämällä meille katsottavaksi molempien suosikkisarjan avausjakson. Salatut elämät pyöri nyt siis ison veden takanakin. Koti-ikävä ei kuitenkaan ole vielä päässyt yllättämään, kuka nyt haluisi vaihtaa +45 asteessa poolilla makailun suomen pakkasiin ja työssä käyntiin. Onnistuimme siis avaamaan pandoran lippaan päästämättä pahaa valloilleen.

Yllätysvierailu Utahiin

Torstai aamnuna oli jälleen tiukan pakaralihas harjoituksen aika, harjoitus piti sisällään 6 tuntia autossa istumista. Suuntasimme nimittäin kohti mormoonien, noiden hyväuskoisten ja -tahtoisten kauluspaitaan pukeutuvien herrasmiesten, mekkaa Salt Lake Cityä. Vietimmehän kaksi vuotta sitten kesän siellä parantamassa mattopeliämme. Matka alkoi siis torstai aamuna, mikä tarkoitti, ettei energiaa matkaamiseen saanut hakea majoneesin, sekä rasvan hyväilemistä hampurilaisista. Vaan oli tyydyttävä Subwayn tarjoamiin salaattiannoksiin, ilman salaatinkastiketta.

Käynnissä olevasta Amerikan reissusta emme olleet ilmoittaneet paikallisille ystävillemme yhtikäs mitään, saatikaan saapumisesta tapaamaan heitä. Joten nähtäväksi jäi oliko kukaan enään lajin parissa taikka elävien kirjoissa. Vainikainen joka kasvoi Pornaisten itäpuolella, aivan siinä kirkon ja suurpellon stop-risteyksen kupeessa, sai todistettua Jamballe hyödyn joka saadaan metropolissa asumisesta. Pää ei mennyt sekaisin tästä ihmisvilinästä eikä karttaa tai magneettista suunnannäyttäjänuolta tarvittu Vainikaisen suunnistaessa muistinsa varassa ensimmäisellä yrityksellä harjoitussalin pihaan. Tämä suoritus kumoaa väitteet joiden mukaan lyöntien torjuminen naamalla heikentää ihmismuistia.

Absolute MMA:n salipäällikkö Rob Handley tunnisti kaksikon välittömästi ja otti meidät avosylin vastaan. Salin perältä kuului myös tuttu ääni komentamassa lapsia jumppaamaan, Camrann Pacheco se siellä elämöi. Ensimmäisellä pysähdyksellä siis onnistuimme tapaamaan 2/4 halutuista henkilöistä. Hetken vaihdoimme kuulumisia Robin kanssa kunnes oli aika hengittää raskaasti yrittäessämme erottaa vuoristoilmasta niitä vähäisiä happimolekyylejä lihassolujemme tarpeisiin jiujutsu harjoituksen aikana. Harjoituksen jälkeen saimme avaimet noin 200 neliö lukaaliin jossa viettäisimme yömme tämän reissun aikana. Kielsimme myös jyrkästi ilmoittamasta paikalla olostamme muille etsimillemme henkilöille.


Perjantai aamuna ajoimme noin 40 minuutin matkan Throwdown elite training centeriin jossa Griffen Reynaudin oli tarkoitus pitää oppitunti taistelujiujutsuta, mutta niin tuttuun tapaan tämä lihava, kalju ja laiska meksikolainen oli kotonaan lepäämässä. Harjoittelimme kuitenkin Court McGeen johdolla tekniikoita jonka jälkeen painimme muutaman erän. Oli aika suunnata Pontiac Reynaudin kotiovelle josko laiskianen löytyisi pesästään. Vainikainen suunnisti jälleen pelkän muistinsa varassa ilman harhareittejä suurmestarimme kotiin mikä sai Jamban ihmettelemään johtuuko tämä norsunmuisti Vainikaisen suurista korvanlehdistä. Onneksemme laiskiainen oli kotona ja myös muisti suomalaiset välittömästi. Oli aika vaihtaa kuulumiset ja muistuttaa senseitä että perjantai aamuisin hänellä oli harjoitusten vetovastuu. Aikamme Griffenin kanssa oli tältä erää loppumassa, sillä hänen piti lähteä valmistamaan ottelijoita illan koitosta varten. Niinpä pyysimme vielä viimeisen puuttuvan henkilön puhulinnumeron, mikäli Nate ei olisi talossa jossa majoituimme viime reissun. Suuntasimme edellisen reissumme tukikohtaan ja kolkutimme ovea. Ihmetyksemme oli suuri kun Nate oli kotona eikä baarissa ja muisti meidät. Vaihdoimme nopeasti kuulumiset ja jatkoimme matkaamme. Reissumme siis onnistui tältäosin yli odotusten, tapasimme kaikki henkilöt ilman suurempaa ihmisjahtia.

Illan ohjelmaan oli ilmestynyt uusi rahareikä Griffenin tapaamisen myötä. Lähdimme katsomaan miten hän ruoskisi suojattinsa suoriutumaan häkkiotteluissa. Matkaa edessä oli noin 30 minuuttia suunnatessamme katsomaan vapaaottelukonkari Jeremias Töötin otteluiltaa. Ottelut illassa vaihtelivat yleisöystävällisistä hyviin ja saimme mielestämme 25dollarin lipuille sopivasti vastinetta. Suuntasimme takaisin lukaaliimme lepoa varten jotta jaksaisimme seuraavan aamun harjoitukset.

Lauantai aamuharjoitusten jälkeen hyvästelimme Absolute MMAn ystävämme koska heillä oli menoa viikonlopun aikana emmekä kerkeäsi nähdä heitä ennen paluutamme vegasiin. Tämän jälkeen soitimme vielä Griffenille olisiko hän kotona perheensä kanssa sillä Jamba halusi nähdä sensein tyttären joka on varttunut kypsään 15 vuoden ikään. Vaihdoimme hampurilaisten parissa viimeiset kuulumiset myös Griffenin kanssa ja päätimme suunnata takaisin Vegasin valoihin.

Emme suinkaan unohtaneet tänäkään viikonloppuna tutustua amerikkalaiseen ruokakulttuuriin. Teimme monin kerroin onnistuneemman vierailun pikaruokaravintolan autokaistalla Jamban tilatessa 4 sämpyläateriaa tuplapekonilla, saaden myös kaksi rasiallista ylimääräisiä ranskanperunoita, sekä virvoitusjuomaa! Rikoimme räikeästi vuokraehtoja istuttaessamme Kulosen ohjauspyörän taakse, mutta tämä riski oli pakko ottaa ja se osoittautui onnistuneeksi, sillä saimmehan matkaamme makunystyröitämme tyydyttävät ruoka-annokset. Sunnuntai aamuna haimme voimaa tulevaan päivän askareisiin ihop-ruokaravintolasta. Hetken ruokalistaan tutustuttuamme olimme yhtämieltä tulevasta ateriasta, näin ollen kumpainenkin ahtoi kehoonsa pannukakku kvartetin, sekä neljä kappaletta pekoni siivuja, nälän yllättäessä uudelleen oli aika ottaa uusintaottelu pizza-hutin kanssa. Tälläkään kertaa emme onnistujneet illastamaan ravintolan sisätiloissa, mutta matkaamme lähti kuitenkin pasta annosten sijasta 2 kappaletta lihanrakastaja pizzoja. Pizza hutissa vierailun yksi päätarkoitus oli myös tutkia amerikkalaisten pizzojen koko ja maku. Maassa jossa kaikki on suurta, olemme joutuneet pettymäät pizzoja tilatessamme, vai näyttääkö tämä suomalaisen tai turkkilaisen silmissä yhden hengen pizzalta? Ohessa kuva normaalista 250ml red bullista ja Monsterista, kyllä tolla alkaa jaksamaan.



Tiedotus pääkaupunkiseudun naisille, Espoon kovin panomies Kari "sgärppa" Matilainen rekrytoi jäsenia haaremiinsa. Hakemukset voi jättää blogin palauteosioon josta Sgärppa poimii parhaat.

Viikonloppu Losissa

Perjantaina salin aamuharjoitukset suoritetaan pyjama päällä, joten jälleen kerran jäimme suosiolla niistä harjoituksista pois. Laiskottelun tai levon aika ei kuitenkaan vielä ollut, vaan jatkoimme jiujutstu opetusvideon kuvaamista kotistudiossamme.

Lauantai aamuna yksi ihmishistorian ärsyttävimmästä äänistä herätti voimakaksikon kello7.00, nimittäin herätyskello, Tällä kertaa myös Jamba suoriutui heräämisestä ilman sen suurempia kiukutteluja taikka lisäajan vaatimisia. Karttalaukku olalla ja kamera kaulanauhasta roikkuen hän sinkoili ympäri lukaaliamme viimeisiä lähtövalmisteluja tehdessämme. Aamupalan jälkeen hyppäsimme Chrysleriin ja suuntasimme ajopelin kohti jo niin tuttua Los Angelesia toivoen että kimalletarra olisi oikeassa ja auton ajotietokone väärässä öljyvaraston suhteen. Neljän tunnin ajo palkittiin saadessamme auton parkkiin Pitkän rannan kaakkoispuolelle. Oli aika hypätä jaloittelemaan ja ennenkaikkea syömään, olihan lauantai jo pitkällä ja viikonloppuisin syötävän ruuan määritteli maku eikä ravintoarvot.

Erittäin maittavan aterian jälkeen oli tarkoitus päästä kurvailemaan segway motorisoidulla ajolaitteella. Törmäsimme kuitenkin jälleen kerran ikärasismiin, kun suomalaisen teinisensaation ajohaaveet kariutuivat 21-vuoden ikärajaan. Murheet unohtuivat pian löytäessämme ikärajattomat menopelit molemmille sankareille ja pääsimme kurvailemaan pitkin rantaviivaa. Vaikka merituuli ja vauhdin tuoma ilmavirta hiveli auringon värjäämiä vartaloitamme, polkeminen sai hikirauset aktivoitumaan tuottaen nestettä kehojamme viileentäekseen. Oli aika palauttaa menopelit vuokraamoon ja hypätä tyyneenmereen pulikoimaan. Hetken aikaa rantavedessä viihdyttyämme päätimme suunnata autolle, kuuluihan matkaohjelmaan UFC101 katsominen. Saavuimme Hootersiin hetken liian myöhään ja jouduimme katsomaan esiottelut kadun seisomapaikoilta. Hieman ennen pääotteluiden alkua, sekä painikaverimme johny hendricksin taistoa Timba nimellä varatut paikat vapautuivat ja pääsimme sisätiloihin ihastelemaan näköradion antia hyvinvarustetussa seurassa.



Otteluillan päätyttyä oli aika kohdistaa kompassin suuntanuoli kohti hotelliamme. Nälkä haittasi kuitenkin näköä niin suuresti ettei Vainikainen erottanut tienviittoja toisistaan, niinpä parkkeerasimme ajokkkimme pizza Hutin autopaikalle. J-P:n suorittaessa yhteistilausta seurueelle murtavalla englannin kielellä "can I have two medium size meatlover pizzas and two soft drinks, we eat here" Jamba tyytyi tuiottamaan silmat kiiluen rasvankeltaisia mainoskuvia eri pizza vaihtoehdoista. Istuimme pöytään odottamaan pizzojemme valmistumista herkutellen jo mielessämme kuinka huuhtoisimme rasvapalat kylmällä kolajuomalla kurkusta alas. Mielikuvamme katkesi pyötäämme tuotaessa takeaway pussi. Näimme siis parhaaksi siirtyä autoon herkuttelemaan, pussin avatessamme huomiomme kiinnittyi ensinmäiseksi puutteneisiin ananaksella maistettuihin porejuomiimme, seuraavana huomio kiinnittyi kahteen epämääreiseen paperipussiin jotka sijaitsivat takeaway pakkauksessamme. pussit sisälsivät jonkin tyyppisä ohraleivoksia. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta olimme silti tyytyväisiä olihan meillä molemmille omat keskikokoiset lihanrakastapitsamme. Pettymys oli kuitenkin sanoin kuvaamaton avatessamme "pitsalaatikot", ne nimättäin sisälsivät kaksi perhekokoa olevaa pastavuokaa. Posiitiivisen ajattelun maestroina totesimme että vaikka ei ihan sitä tullut mitä tilattiin, niin eipähän ainakaan jää nälkä. Ruokailun jälkeen oli aika yrittää löytää tie hotellille ja mennä lepäämään.


Sunnuntai aamuna olimme niin tohkeissamme että heräsimme reilusti ennen kellon soittoa, tai sitten syy heräämiseen oli kadulla kello 7 alkaneet karnevaalit, joissa soitettiin espanjankielisiä joululauluja, sekä hakattiin kämmeniä voimaakksti toisiaan vasten, tämän muodostaen korkean korvia vihlovan äänen, mikä saa normaalin ihmisen vihaamaan yhteiskuntaa, sekä kadehtimaan kuuroille suotua ikuista hiljaisuutta. Kun viimein nousimme ylös ja jätimme hyvästit viiden hengen karnevaaliväelle suuntasimme hakemaan meiille luvatun mustangin allemme. Autovarikolla emme kuitenkaan päässeet neuvottelemaan autonvaihdosta luottomekaanikkomme kanssa, emme myöskään päässeet mustangin rattiin. Mutta pääsimme jälleen valitsemaan auton itse useista eri vaihtoehdoista, niinpä JP lähti hakemaan ryhmälle uutta kulkuneuvoa, Kulosen työntäessä donitsia toisensa perään päivettyneesseen kuontaloonsa starbucksin ilmaiskojussa. Viidennen suklaavadelmaomenakierrerinkelin matkatessa Kulosen ääntä kohden Vainikainen oli tehnyt päätöksen uuden kulkuneuvon suhteen. Poistuimme varikolta Pontiac merkkisellä autolla, tuo ainoa ajoneuvo jonka olemme palauttaneet reissun aikana vuokra-ajan päättymisen takia emmekä vaihtaneet vian vuoksi. Valintatilanteessa Vainikainen kiinnitti huomiota auton väriin, joka sopii erittäin hyvin hänen huomiota herättäviin valkosankaisiin aurinkolaseihin. Kun allamme oli uusi menopeli, jossa ei varoitusvalot vilkkuneet eikä tarvinnut jännittää, koneen räjähtävän kuljettaen ryhmän tuonelan portteille. Lähdimme hakemaan jännitystä kuudenlipun huvipuistosta taikavuorilta, aivan kaupungin kupeesta. Six Flagsin vuoristoratoja kierrellessämme Jamba muisteli kaiholla suomen tivoleita ja huvipuistoja, mainiten tosin niiden hurjimpienkin laitteiden muistuttavan lähinnä taikavuorten possujunaa. Muutaman vekottimen pyöritykset jäivät vielä kokematta, sillä laitteisiin pääsyä sai odottaa kuin suomalainen lämmintä kesäpäivää. Pisin jono oli noin 1,5tunnin mittainen, mikä oli kuuleman mukaan lyhyt keskivertoviikonloppuun verrattuna. Huvipuistossa olisi ollut mahdollisuus vaihtaaa tuntemattomaksi jäänyt rahasumma tamagotchia muistuttavaan laitteesseen, jonka kantajille oli omat jonot. Nämä jonot olivat noin minuutin mittaisia, joten tuo laite olisi taannut useamman hurvittelun vähäisemmällä jonottamisella.




Huvipuiston sulkiessa porttinsa, suuntasimme takaisain kohti Las Vegasin valomerta. Ajomatkaa oli edessä reilut 4.5 tuntia joten päätimme suorittaa auton ja miehistön tankkauksen ennen varsinaisen matkan alkua. Auton tankki saatiin helposti täyteen mutta miehistön kanssa oli jälleen pieniä ongelmia. Jack in the boxin drive in linjalla Vainikainen yritti jälleen kerran suorittaa tilausta murtavalla englannin kielellään pyytäen "two triplebacon burgers, one chorizo sausage burrito and taco nachos". Luukulla ennen rahojen vastaanottoa myyjä vielä kysyi "how many tacos?" johon vastaus oli yksi. Kolmannen kerran Vainikaisen kysyessä hintaa myyjä pahoitteli ja pyysi sen jälkeen englannikis yhtä dollarija ja 18 senttiä. Ei ollut ensimmäinen kerta kun palvelukieli J-P:lle oli espanja, minkä puhuminen taikka ymmärtäminen ei lukeudu Hänen vahvimpiin osaalueisiin. triplapekonihampulaisten, makkara burriton ja takojen sijaan jouduimme tyytymään pelkkiin takoihin. Nämä eivät kuitenkaan energgiavarastojamme täyttäneen, jote jouduimme hakemaan huoltoasemalta kuivia kolmioleipiä vatsan täytteeksi. Leipien ostaminen sujui J-P:ltäkin täysin kivuttomasti saihan hän itse valita leivän jääkaapista ilman minkäänasteista sosiaallista kanssamkäymistä vieraiden ihmisten kanssa. Puolenmatkan paikkeilla Vainikainen rikoi hiljaisuuden esittäen Kuloselle arvoituksen "arvaappa mitä unohtu LA:han?" Kulonen ei useista vinkeistä huolimatta onnistunut ratkaisemaan arvoitusta. "No kotiaveimethan ne siellä on". Vainikainen totesi masentuneella äänellä. Päätimme jatkaa kohti kotia ja yrittää joko murtautua sisään tai herättää joku asuinkumppaneista avaamaan oven. Pihalle saavuttuamme Jamba kokeili ensitöikseen olisiko yksikään talon luukuista avattavissa ilman avainta. Kun tämä ei onnistunut oli aika siirtyä vaiheeseen numero kaksi ja alkaa mekkaloimaan ja hakkaamaan ovia sekä ikkunoita aivan kuten aamuisissa karnevaaleissa ihmiset olivat tehneet. Kukaan ei kuitenkaan tullut avaamaan ovea, joten tyydyimme nukkumaan autossa excalibur hotellin parkkihallissa. Tämä on tuttu paikka edellisen reenimatkan vegas tourilta. Hotellin seriffi tuli herättelemään seurueen puol 10 aikoihin ja kielsi nukkumisen autossa joten päätimme siirtyä päivystämään asuntomme edustalle josko sieltä alkaisi kömpiä miehiä ulos. Hetken odottelun jälkeen pääsimmekin jatkamaan unia huoneeseemme. Myöhemmin kuulimme että Kulosen ikkunoiden hakkaaminen oli herättänyt koko talon, mutta uniset jiujutsukat olivat tyytyneet päivystämään vaatekomerossa ase ladattuna mahdollisen murtomiehen saapumista varten.

Tiistain ilta harjoitusten jälkeen, pääsimme seuraamaan kolmen käärmeluolan jujutsukan vyöarvon ylenemistä. Hyvä ystävämme TJ kävi kuittaamassa purppuran vyön muun cobraväestön , sekä muutaman suomalaisturistin osoittaessa kunnioitustaan häntä kohtaan. Tuo oli kuitenkin vasta pientä tulevaan verrattuna, sillä seremonian päättyi marc laimonin solmiessa punaisin tikkauksin koristellun mustan vyön asuintoverimme krissin lanteille. Seremonian jälkeen halailtiin amerikan malliin, tämä pitää sisällään halaukseen valmistavan kättelyrituaalin erilaisine kiemuroineen, äänähdyksineen, sekä askelkuvioineen.

Treeniä, aurinkoa ja vesileikkejä

Maanantai iltana salimme pääsensei suuntasi loppuviikoksi Philadelphiaan tukemaan suojattiaan UFC 101 tapahtumassa. Näin ollen tämän viikon harjoitusten ohjaamiseesta vastaa salin kakkosmies Simpson Go. Vaikka hän muistuttaa nin voimatasoltaan kuin ulkonäöltään kouluikäistä kiinalaispoikaa, joutuu jokainen salin harrastaja koosta tai tasosta riippumatta nöyrtymään Simpsonin retuuttaessa heitä, kuin permuudankolmio Kommodorin edesmennyttä hummerin pyynti alusta.


Tiistaina Kommodorin oli aika kääntää huvipurtensa ruori kohti arktista suomen maata, päälleen hän oli pukenut villahousut sekä pakkastakin, olihan perillä vastassa hyinen tunturituuli sekä loskakelit. Haikeiden jäähyväisten jälkeen jäljelle jäänyt duuo suuntasi kohti kotia jatkamaan vähiin jäänyttä lepoa. Lepohetken jälkeen suunnitelmiin kuului jälleen vierailu Alamon autovarikolla. Enne tätä JP oli kuitenkin vaikean haasteen edessä, sillä hänen oli revittävä Kulonen unimaailman onkalaoista takaisin elävien kirjoihin. Apunaan tehtävässä JP käytti mm. amerikkalaista jalkapalloa, ja lopulta vainikainen sekä kiukkua uhkuva Kulonen pääsivät kuin pääsivätkin alamon autovarikolle. Tälläkinkin kertaa Cryslerimme digitaalinäyttö ilmoitti öljynvaihdon olavan tarpeen. Meitä palvellut varikkomekaanikko avasi kuljettajan oven ja osoitti sen karmissa komeilevaa kimalle tarraa. Tarrasta löytynyt tieto ilmeisesti kumosi öljynvaihdon tarpeen siispä parkkiruudussamme komeilee vieläkin samainen menopeli öljyvalot vilkkuen. Los Angelesissa vieraillessamme meille kuitenki luvattiin seuraavan vian ilmaantuessa hyvitykseksi avokattoinen Ford Mustang kilpa-auto. Niinpä suuntaamme tulevana viikonloppuna kyseiselle autovarikolle hakemaan uusi perheen jäsen kotiin.


Ennen tiistain iltaharjoituksia piipahdimme tuliaisostoksille läheiseen kauppakeskukseen. Tämä kyseinen kauppareissu eroaa suuresti edellisistä, sillä Vainikainen poistui kaupasta tyhjinkäsin. Tämä johtui pitkälti siitä ettei pacsun nimisestä vaateliikkeestä löytynyt oikeaa kokoa ainoisiin Billabong merkkisiin surffi shortseihin, jotka JP:n kokealmasta puuttuivat.

Keskiviikko aamuna lähdimme normaaliin tapaan painiharjoituksiin. Salin eteen oli jälleen kasaantunut suuri määrä innokkaita harrastajia. Vain yksi puuttui, tuo Sylvestert Stallonen näköinen asuinkumppanimme oli tipotiessään. Ja Sylttyhän kantaa vastuun salin ovien avaamisesta arkiaamuisin. näin ollen oimme lukittuina salin ulkopuolella. Onneksemme Las Vegasin ilmasto eroaa suuresti suomalaisesta. Joten pihalla odotettavan ajan pystyi hyötykäyttämään aurinkooa ottamalla 40 asteen lämmössä. Suomessahan on jo viileät syysaamut alkaneet, joten lukijoiden kannattaa laittaa reilusti lämmintä päälle ennen työhön lähtöä, ettei vain pääse vilu iskemään. Lopulta Sylveser kuitenkin ilmaantui päästämään halukkaat painimaan. JP oli suomalais porukan ainoa, joka painiharjoituksiin osallstui, kulosen keskittyessä voimaharjoitteluun, antaen jo miltein entiseen kuntoon parantuneelle nilkalleen vielä tovin armonaikaa.

harjoitusten jälkeen Vainikainen sai loistoidean. Sunen matkatessa kohti kylmää suomea, oli huoneeseemme vapautunut ylimääräistä tilaa. Ja harjoituksissa videokuvaamisen ollessa ankaraasti kiellettyä, voisimme itse havainnollistaa tekniikat videokameralle nyt kun tilaakin oli. Kuvauspaikkaa raivatessamme löysimme merkillisen paalusolmuin tiukkaan suljetun merimiessäkin, jonka kylkeä koristi ruotsinkielinen teksti, mitä emme kuitenkaan onnistuneet suomentamaan. Ratkottuamme paalusolmut, oli aika tyhjentää säkin sisältö huoneistomme lattialle, järkytys oli suuri huomatessamme säkin sisältäneen viagra pillereitä, eri suuruisia anaalitappeja sekä kartioniitein koristellun lateksi naamion. Kenen sairaan ruotsinkielisen merenkävijän tavaroita nämä oli?


Torstaiksi olimme saaneet kutsun vakio poolillemme vesisotaa leikkimään. Liekö henkilökunta luullut Sunen vastanneen porukan paikalle saapumisesta, viettihän Kommodori enemmän aikaa uimavalvoja Kellylle lirkutellen kuin altaassa polskien. Suomalaiset urheilijavartalot ovat kuitenkin niin haluttua silmänruokaa uimavalvojille että heidän täytyi tavalla tai toisella houkutella voimakaksikko paikalle. Vesisodasta Jamba riehaantui niin kovin, että kantoi lipunmyyjän ulos kopistaan ja taittoi hänet ristivyöstä altaaseen tanssimaan tangon.

Kulonen viimeistellyn pehkonsa kanssa

REST IN PEACE, BIG FAT SWEDE...

Lauantaina poppoolla oli luvassa aikainen herätys. Kuten lukijamme voivat jo tässä vaiheessa arvata, herätystapa ja järjestys pysyi ennallaan myös tälläkin kertaa. Myönettäköön ilmassa olleen hieman normaalia enemmän ärtyneisyyttä. Vaikka ruskettuneet espoolaiset urheilijanuorukaiset olivat kerrankin ajoissa, niin kilpailuiden alkamista jouduttiin odottamaan. Sääntöpalavereiden ynnämuiden epäoleennaisten asioiden päätyttyä oli aika ryhtyä tositoimiin. Jamba aloitti päivän väännöt voittamalla ensimmäisen karsintaottelun pistein 6-0. Seuraavana taistelutantereelle asteli pursiseuran varapuheenjohtaja, joka joutui tiukan taiston jälkeen nöyrtymään vahvemman edessä lisäajalla pistein 4-0. Montaa minuuttia seurueemme ei joutunut odottamaan kunnes Jannen oli taas aika esitellä muulle mailmaalle espoolaista voimapainia. Pettymykseksemme lankaakin laihempi ninjutsua harrastava lapsi onnistui huijaamaan Jamban helpohkoon triangeliin, josta ei ollut paluutta, näin ollen Jannen urakka omassa sarjassaan oli päättynyt. Miltein samaisella sydämmenlyönnillä oltiin ajamassa suomenruotsalaista lahdattavaksi Ballys casinon verisille tatameille. Kenenkään arvaamatta joukkomme puoliverinen onnistui alasviennissä ja väntämään vastustajan kesäaikaan kolmiokuristuksella. Seuraavana Kulonen lähti metsästämään Jeff Monsonin päänahkaa avoimeen painoluokkaaan. Ensin oli kuitenkin selätettävä useita painoluokkia suurempi Punttihirmu. tästa johtuen voimapaini oli siirrettävä syrjään ja otettettava skandinavian-jiujutsu tekniikat käyttöön. Näin ollen Kulonen voitti ottelun Skandinaavian jiujutsu oppi-isän ja henkisen menthorin Niko Puhakan kehittämällä katalla nimeltä suketava juotsen ja ärjyvä jellona, katahan päättyy monille niin tuttuun heelhook jalkalukkoon. Tämän jälkeen Jambaa vastaan asettui omassa painoluokassa väkisin maattu kikkarapää (kulosen afro oli rumempi). Vomapainin toimivuus oli siis jo todistettu, joten oli aika mitata Skandinavia-jiujutsun toimivuutta graciebarraa vastaan. Alussa Kulonen lähti suorittamaan kataa nimeltä liitävä koivunlehti ja molskahtava hauki. Kyseinen kata päättyy hyppytriangeliin. Ilmeisesti brasilian rannoilla on kuitenkin katsottu kaikki skandinavian jiujutsun katavideot tarkkaan läpi, koska vastustaja pystyi vastaamaan liikkeeseen. Hän poimi sen ainoan haavoittuvuuden liikesarjasta ja iski häikäilemättä nilkkaan kiinni. Tässä ottelussa Kulonen joutui toteamaan grasie barran tekniikat toimivammiksi ja taputti vimmatusti käsillään, kuitenkin hetken liian myöhään ja nilkasta kuului riks, raks, poks.



Kisojen päätyttyä ja viikonlopun kunniaksi oli aika suunnata viihteelle. Kaupungin yllä leijailevasta jatkuvasta rasvankärystä huolimatta olimme onnistuneet välttämään kaikki houkutukset siirtyä roskaruuan pariin Kulosen gourmet keittiöstä. Oli kuitenkin aika taas tutustua maailman lihavimman kansan ruokatottumuksiin, niinpä suuntasimme suomestakin tutun ja turvallisen rasvakaaren hellään huomaan. Myyjämme päätti kuitenkin yrittää pitää urheilijanuorten atleettiset vartalot rasvattomina, eikä lastannut koko tilausta take-away pussiimme. Suuntasimme eväskassimme kanssa bakers poolille, jossa kommondorin oli aika hyvästellä aurinko. Hänellähän oli paluulennon lähtöön enää muutama vaivainen päivä ja pian koittaisi aika kun hyisen pohjolan puhurit pullistaisivat muutaman kerran kuunarin purjeet ennen jäiden tuloa.



Itse illanvietto alkoi Texas de brasil - brasilian steakhousesta, ravintola jossa pussihousuihin sonnustautuneet palvelijat kantavat miekoilla lihaa pöytään kunnes tämä ralli ruokailijan toimesta lopetetaan. Ravintolassa seurueen suomalaisosasto huomasi miksi Sune tykkää pitäytyä rapuillallisissa, sen verran luokaton hänen esityksensä lihansyönnin osalta oli. Kuten J-P jo paikanpäällä totesi suoritus oli samaa tasoa kuin tilaisi mäkistä pelkät ranskalaiset. Vainikainen taas upotti lihaa siihen tahtiin että hovimestarimme joutui tulla kyselemään voisiko kokki laittaa jonkun erikoisen lihan josta tämä tulisi kylläiseksi. Arvelimme suomalaisporukassa että ravintolasta alkaa lihat loppumaan ja päätimme siirtyä jälkiruokiin. Viimeistään tämä osoitti seurueen pienimmät suurimmiksi. J-P:n ja Jamban tilatessa suklaakakut ja pitäytyessä oraalisissa nautinnoissa Sune alkoi pyöritellä päätään silmänruokaa etsien. Ruokailun jälkeen suuntasimme pääkadulle haistelemaan yöelämää. Cesars palasessa on ilmeisesti jokseenkin suosittu juottola, tämän päättelimme muutamasta noin 100m pitkästä jonosta. Jonoja oli erikseen taviksille, kauniille naisille, naisille, porvareille. Onneksemme seurueeseemme kuuluu kotimaassa tuulikaapissa roikkuva kahva-apina, joka kansainvälisten portteeritekniikoiden avulla hoiti koko seurueemme jonojen ohi. Pelkästään tämä kävely oli kuitenkin liikaa täyteen ahdetuille vatsoillemme, joten emme kykenisi pistämään parhaita diskoliikkeitämme marmorilattialle. Tämän johdosta päätimme suunnata nukkumaan useiden naisten jäädessä katselemaan haikeasti hitaasti poistuvan seurueemme perään. Matkalla autolle lankesimme vielä muutamiin houkutuksiin pelikoneiden muodossa, onneksi selvitimme nämä karikot ilman tappioita.





Sunnuntaina suuntasimme väsyneenä jo tuttuun M-resorttiin päiväunille. Aloitimme päivämme pingisturnauksella, jossa J-P peittosi suvereenisti 2-1(10-8,4-10,11-9) Sunen, Jamban vetäytyessä turneesta nilkkaansa vedoten. Suomalainen mieskomeus sai ansaitsemansa huomion altaalla sekä altaan ulkopuolella. Naiset purkivat kihlauksiaan suomalaisporukan mikäli satuimme vilkauisemaankaan heihin päin. Ainakin toistaiseksi J-P uhosi pitäytyvänsä bakers poolilla jossa saa pulikoida rauhassa, ilman että naiset uivat syliin. Se ilo näistä naisista kuitenkin oli, että heidän seurueeseensa kuului kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti suomalainen Kride. Jo lähes natiivin aseman 8 vuoden kaupungissa asumisellaan saavuttanut herra lupasi tarvittaessa esitellä hieman paikkoja. Kun bailut altaalla alkoivat lähestyä loppuaan eräs alaskalainen vaaleaverikkö liimautui Kippariimme kiinni eikä aikonut irrottautua ennen kuin ikuistamme tämän pariskunnan valokuvakameralla. Niinpä mitään muuta ei ollut tehtävissä kuin suostua vaatimuksiin jotta pääsisimme lähtemaan sairaalaan, jossa Jamban nilkka todettiin verenpaine-, sekä kuumemittaria käyttämällä ehjäksi. Tämän jälkeen seurueemme painui helpottuneena yöpuulle.



Maanantaina Sune päätti tehdä viimeiset tuliasostokset välttyäkseen selkäsaunalta kotiinpalatessaan. Tämän seikkailun Jamba päätti jättää väliin ja paranteli nilkkaa sikiöasennossa. Iltareenit olivat niin kovat että alkuperäiset suunnitelmat Sunen osalta kariutuivat. Ilmeisesti jujutsugurumme tiesi Lempeän jättiläisen Big Sweden, nimi jolla hänet salilla paremmin tunnetaan, suunnitelmista jä päätti pitää hänet kaidalla polulla ja rasitti hänet uuvuksiin. Sune ei millään jaksanut astella tissibaariin, vaikka tätä mahdollisuutta hänelle vielä viimeisenä iltana tarjottiin.