Saturday, August 8, 2009

Treeniä, aurinkoa ja vesileikkejä


Maanantai iltana salimme pääsensei suuntasi loppuviikoksi Philadelphiaan tukemaan suojattiaan UFC 101 tapahtumassa. Näin ollen tämän viikon harjoitusten ohjaamiseesta vastaa salin kakkosmies Simpson Go. Vaikka hän muistuttaa nin voimatasoltaan kuin ulkonäöltään kouluikäistä kiinalaispoikaa, joutuu jokainen salin harrastaja koosta tai tasosta riippumatta nöyrtymään Simpsonin retuuttaessa heitä, kuin permuudankolmio Kommodorin edesmennyttä hummerin pyynti alusta.


Tiistaina Kommodorin oli aika kääntää huvipurtensa ruori kohti arktista suomen maata, päälleen hän oli pukenut villahousut sekä pakkastakin, olihan perillä vastassa hyinen tunturituuli sekä loskakelit. Haikeiden jäähyväisten jälkeen jäljelle jäänyt duuo suuntasi kohti kotia jatkamaan vähiin jäänyttä lepoa. Lepohetken jälkeen suunnitelmiin kuului jälleen vierailu Alamon autovarikolla. Enne tätä JP oli kuitenkin vaikean haasteen edessä, sillä hänen oli revittävä Kulonen unimaailman onkalaoista takaisin elävien kirjoihin. Apunaan tehtävässä JP käytti mm. amerikkalaista jalkapalloa, ja lopulta vainikainen sekä kiukkua uhkuva Kulonen pääsivät kuin pääsivätkin alamon autovarikolle. Tälläkinkin kertaa Cryslerimme digitaalinäyttö ilmoitti öljynvaihdon olavan tarpeen. Meitä palvellut varikkomekaanikko avasi kuljettajan oven ja osoitti sen karmissa komeilevaa kimalle tarraa. Tarrasta löytynyt tieto ilmeisesti kumosi öljynvaihdon tarpeen siispä parkkiruudussamme komeilee vieläkin samainen menopeli öljyvalot vilkkuen. Los Angelesissa vieraillessamme meille kuitenki luvattiin seuraavan vian ilmaantuessa hyvitykseksi avokattoinen Ford Mustang kilpa-auto. Niinpä suuntaamme tulevana viikonloppuna kyseiselle autovarikolle hakemaan uusi perheen jäsen kotiin.


Ennen tiistain iltaharjoituksia piipahdimme tuliaisostoksille läheiseen kauppakeskukseen. Tämä kyseinen kauppareissu eroaa suuresti edellisistä, sillä Vainikainen poistui kaupasta tyhjinkäsin. Tämä johtui pitkälti siitä ettei pacsun nimisestä vaateliikkeestä löytynyt oikeaa kokoa ainoisiin Billabong merkkisiin surffi shortseihin, jotka JP:n kokealmasta puuttuivat.

Keskiviikko aamuna lähdimme normaaliin tapaan painiharjoituksiin. Salin eteen oli jälleen kasaantunut suuri määrä innokkaita harrastajia. Vain yksi puuttui, tuo Sylvestert Stallonen näköinen asuinkumppanimme oli tipotiessään. Ja Sylttyhän kantaa vastuun salin ovien avaamisesta arkiaamuisin. näin ollen oimme lukittuina salin ulkopuolella. Onneksemme Las Vegasin ilmasto eroaa suuresti suomalaisesta. Joten pihalla odotettavan ajan pystyi hyötykäyttämään aurinkooa ottamalla 40 asteen lämmössä. Suomessahan on jo viileät syysaamut alkaneet, joten lukijoiden kannattaa laittaa reilusti lämmintä päälle ennen työhön lähtöä, ettei vain pääse vilu iskemään. Lopulta Sylveser kuitenkin ilmaantui päästämään halukkaat painimaan. JP oli suomalais porukan ainoa, joka painiharjoituksiin osallstui, kulosen keskittyessä voimaharjoitteluun, antaen jo miltein entiseen kuntoon parantuneelle nilkalleen vielä tovin armonaikaa.

harjoitusten jälkeen Vainikainen sai loistoidean. Sunen matkatessa kohti kylmää suomea, oli huoneeseemme vapautunut ylimääräistä tilaa. Ja harjoituksissa videokuvaamisen ollessa ankaraasti kiellettyä, voisimme itse havainnollistaa tekniikat videokameralle nyt kun tilaakin oli. Kuvauspaikkaa raivatessamme löysimme merkillisen paalusolmuin tiukkaan suljetun merimiessäkin, jonka kylkeä koristi ruotsinkielinen teksti, mitä emme kuitenkaan onnistuneet suomentamaan. Ratkottuamme paalusolmut, oli aika tyhjentää säkin sisältö huoneistomme lattialle, järkytys oli suuri huomatessamme säkin sisältäneen viagra pillereitä, eri suuruisia anaalitappeja sekä kartioniitein koristellun lateksi naamion. Kenen sairaan ruotsinkielisen merenkävijän tavaroita nämä oli?


Torstaiksi olimme saaneet kutsun vakio poolillemme vesisotaa leikkimään. Liekö henkilökunta luullut Sunen vastanneen porukan paikalle saapumisesta, viettihän Kommodori enemmän aikaa uimavalvoja Kellylle lirkutellen kuin altaassa polskien. Suomalaiset urheilijavartalot ovat kuitenkin niin haluttua silmänruokaa uimavalvojille että heidän täytyi tavalla tai toisella houkutella voimakaksikko paikalle. Vesisodasta Jamba riehaantui niin kovin, että kantoi lipunmyyjän ulos kopistaan ja taittoi hänet ristivyöstä altaaseen tanssimaan tangon.


Kulonen viimeistellyn pehkonsa kanssa

1 comment:

  1. Voisitteko napata nuo tapit sun muut mukaan sitten kun palaatte? Lainatavaroita espoosta asuvilta..
    Josh!!!?

    ReplyDelete